keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Suklaa-whoopiet

Tämän ohjeen nappasin Ruoka Pirkasta. Herkullisia ja myös helppoja muokata. Ensimmäinen kerta oli vielä ohjeen mukaan.


Whoopiet

100 g voita
1 ½ dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Täyte

2 prk Valio maustettuarahkaa (minulla oli vanilja)
80 g suklaata (minulla 4 pätkis patukkaa)

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää mun yhä vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Nostele taikinasta leivinpaperille ruokalusikan kokoisia nokareita, jätä hieman leviämisvaraa. Paista 175 asteessa noin 10-12 minuuttia. Annä jäähtyä ennen täytteen lisäämistä.

Sekoita rahkan joukkoon karkeasti rouhittu suklaa. Levitä täyte joka toiselle whoopielle ja paina loput kansiksi. Anna maustua jääkaapissa n. ½ tuntia ennen tarjoamista. Säilytä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti