torstai 2. toukokuuta 2013

Hampurilaiset

Hampurilaisia on helppo tehdä myös itse. Itsetehdyt ovat myös terveellisempiä (ja maukkaampia) kuin pikaruokaloiden versiot. Pihvit tein itse, sämpylät sentään ostin kaupasta. Tein pihvit miltei samalla reseptillä kuin lihapullat aiemmin.


400 g jauhelihaa
1 kananmuna
vajaa 1 dl kermaa
½-1 dl korppujauhoja
mausteet oman maun mukaan

Sekoita yhteen kaikki ainekset. Lisää korppujauhoja niin, että taikinaa on helppo käsitellä. Muotoile taikinasta pihvejä. Itse tein neljä, mutta niistä tuli vähän turhan isoja.

Paista pihvit pannulla. Varo polttamasta, menee jonkin aikaa että kypsyvät sisältäkin. Sämpylät kannattaa paahtaa ennen kokoamista, niin ne eivät pehmene.