torstai 2. toukokuuta 2013

Hampurilaiset

Hampurilaisia on helppo tehdä myös itse. Itsetehdyt ovat myös terveellisempiä (ja maukkaampia) kuin pikaruokaloiden versiot. Pihvit tein itse, sämpylät sentään ostin kaupasta. Tein pihvit miltei samalla reseptillä kuin lihapullat aiemmin.


400 g jauhelihaa
1 kananmuna
vajaa 1 dl kermaa
½-1 dl korppujauhoja
mausteet oman maun mukaan

Sekoita yhteen kaikki ainekset. Lisää korppujauhoja niin, että taikinaa on helppo käsitellä. Muotoile taikinasta pihvejä. Itse tein neljä, mutta niistä tuli vähän turhan isoja.

Paista pihvit pannulla. Varo polttamasta, menee jonkin aikaa että kypsyvät sisältäkin. Sämpylät kannattaa paahtaa ennen kokoamista, niin ne eivät pehmene.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Appelsiini-suklaakakku

Tästä tuli todella hyvää, eikä ollut hankala tehdä. Ohje on Ilona-lehdestä.


2 dl sokeria
2 dl juoksevaa margariinia
3 munaa
3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl appelsiinimehua
1 dl rouhittua suklaata

Vatkaa margariini ja munat vaahdoksi. Lisää munat yhä vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

Sekoita joukkoon appelsiini mehu ja rouhittu suklaa.

Paista 175 asteessa 45 minuuttia. Lisää päälle sulatettua suklaata.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Suklaa-whoopiet

Tämän ohjeen nappasin Ruoka Pirkasta. Herkullisia ja myös helppoja muokata. Ensimmäinen kerta oli vielä ohjeen mukaan.


Whoopiet

100 g voita
1 ½ dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Täyte

2 prk Valio maustettuarahkaa (minulla oli vanilja)
80 g suklaata (minulla 4 pätkis patukkaa)

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää mun yhä vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Nostele taikinasta leivinpaperille ruokalusikan kokoisia nokareita, jätä hieman leviämisvaraa. Paista 175 asteessa noin 10-12 minuuttia. Annä jäähtyä ennen täytteen lisäämistä.

Sekoita rahkan joukkoon karkeasti rouhittu suklaa. Levitä täyte joka toiselle whoopielle ja paina loput kansiksi. Anna maustua jääkaapissa n. ½ tuntia ennen tarjoamista. Säilytä jääkaapissa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Appelsiini-valkosuklaajuustokakku

Tämän teki kämppäkaverini, minä vain autoin hiukan liivatteiden kanssa. Hyvää tuli ja helppo tehdä kunhan jaksaa odottaa ensimmäisen kerroksen hyytymistä. Koristelu tosin vaatii vielä harjoittelua. Ohje on Kinuskikissan blogista.



Pohja:

200 g dominokeksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:

5 liivatetta
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g appelsiinituorejuustoa
200 g appelsiinijugurttia
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g valkosuklaata
1 dl puristettua appelsiinimehua

Kiille:

3 liivatetta
3 dl appelsiinimehua

Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24-26 cm) pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit muovipussissa kaulimen avulla. Sulata voi ja sekoita keksimurskan joukkoon. Painele vuoan pohjalle.

Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja appelsiinijugurtti. Pese appelsiinit huolellisesti ja raasta niiden kuori. Lisää kuoriraaste täytteeseen. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita täytteen joukkoon. Purista appelsiineista mehu. Kuumenna mehusta 1 dl kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

Anna kiilteen liivatteiden liota kylmässä vedessä. (Voit käyttää kiilteen tekemisessä aiemmin puristetusta appelsiinimehusta ylijääneen mehun ja täydentää valmiilla tölkkimehulla.) Kuumenna mehusta ½ dl kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja odota tarvittaessa hetki, jotta seos jäähtyy huoneenlämpöiseksi. Kaada sitten täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa n. 2 tuntia ennen kakun irrottamista vuoasta.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Mokkapalat

Nämä leivoin maanantain kokoukseen purtavaksi. Reunapalat ainakin hävisivät hetkessä parempiin suihin, toivottavasti kokouksessakin maistuu. Ohje on äitini kätköistä. Päälle ripottelin rouhittua valkosuklaata.



1 dl juoksevaa margariinia
2 munaa
1½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Kuorrutus:

50 g margariinia tai voita
2 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vaniljasokeria
3-4 dl tomusokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää munavaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, margariini ja maito vuorotellen vähän kerrallaan varovasti sekoittaen.

Levitä taikina uunivuokaan tai pellille (jos haluat ohuen pohjan). Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sulata kuorrutuksen rasva kattilassa. Lisää siihen kahvi, tomusokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi ja levitä pohjan päälle. Ripottele heti pinnalle nonparelleja. Pellille tehtäessä kuorrutus kannattaa tehdä kaksinkertaisena.

Leikkaa levy palasiksi, kun kuorrute on jähmettynyt.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kana-juureslaatikko pekonilla

Joskus kannattaa yhdistellä makuja, outojakin pareja. Pakkasesta löysin kanaa ja pekonia ja niiden seuraksi hankin juureksia. Laatikko on helppo tehdä, mutta se vie hiukan aikaa. Toisaalta siitä syö useamman kerran :) Ja muuten, joku ehti jo hakea osansa ennenkuin sain kuvan otettua.


1 bataatti
muutama porkkana
7-8 perunaa
2 dl kermaa (itse käytin savujuustokermaa)
250 g maustamatonta broileria
pekonia
mausteet(minulla oli kanaliemijauhetta ja yrttejä)

Kuori ja viipaloi juurekset. Paloittele pekonit. Ruskista kana. Sekoita juurekset, pekoni ja kana yhteen. Lisää joukkoon mausteet oman maun mukaan. Kaada uunivuokaan ja lisää päälle kerma. Paista uunissa n. 50 min. Itse paistoin 225 asteessa, jolloin osa päällimmäisistä juureksista mustui. Suosittelen siis kokeilemaan 200 astetta.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Juustoiset lihapullat

Näihin kysyin hieman neuvoja mummulta, mutta muuten ohje on päästä heitetty. Siitä kun tein nämä on myös pari päivää aikaa, mutta enköhän silti muista ohjeen. Erittäin helppotekoisia taas. Olivat niin hyviä, etä koko taikina meni kahteen pekkaan kerralla :)


250 g jauhelihaa
1 kananmuna
1 dl kermaa
1 dl juustoraastetta
½-1 dl korppujauhoja
2-3 rkl kuivattuja yrttejä
ripaus paprikajauhetta

Sekoita kaikki ainekset yhteen tasaiseksi massaksi. Muotoile sopivan kokoisiksi pulliksi. Paista vähän voin kanssa pannulla. Eikä sitten muuta :)

Seuraksi kannattaa keittää muutama peruna ja tehdä yksinkertainen kastike.